Tässä kuvia vielä mätsäreistä
lauantai 26. elokuuta 2017
MATCH SHOW
Moi! Hieman pitkästä aikaan taas on jäännyt tämä kirjoittaminen. Mutta asiaan -) oltiin 20.8 Anttilan hevoskasvattajien mätsäreissä ja meillä meni Hapsun kanssa tosi hyvin. Saatiin 2 ruusuke ja voitin junior handler palkinnon. No 2 kehästä ei noustu mutta olen silti tosi tyytyväinen. saatiin kuitenkin paljon kokemusta ponille että minulle. Junior handler palkinnosta tuli M kokoinen huppari joka on ihan liian iso ja kissan nameja. Hapsu käyttäytyi tosi hyvin vaikka välillä huuteli Inekselle eikä oikeen malttanut seistä tuomarin edessä.
maanantai 7. elokuuta 2017
KYSYMYKSIIN VASTAUSTA JA KUULUMISIA
Moi! Minulle kuuluu tosi hyvää olen ollut tallilla ja tossa 30.7 oltiin reining suomenmestaruus kisoissa. Minulla on ollut taas hieman taukoa mutta puhtaasti johtuu siitä,että mulla ei ole ollut motivaatiota. Kohtakin kun koulut alkaa aineskin mulla 9.8 alkaa niin saattaa olla hieman epäaktiivinen mutta yritan parhaani mukaan olla aktiivinen. Olen myös saanut parin postaus ideoita mutta näätte ne myöhemmin koska aijon toteuttaa ne. Me yksipäivä kuvattiin minun kaverin kanssa tallilta videoostauksen yritän saada sen julki tällä viikolla. siinä videossa on tosi paljon materiaalia ja sehän tarkoittaa paljon editoimista mutta yritän nyt edes saada sen tehtyä ja julkaista sen tällä viikolla. Olin tänään myös mun kavereitten hepan tallilla auttelemassa käykää ihmeessä katsomassa niitten blogi hupiaelamassa . Noniin sitten asiaan eli olen tehnyt sen kysymyksiin vastaus videon ja nyt saatte sen .
keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
TALLI PÄIVÄ
Tänään olin tallilla ja kuvasin videopostauksen.
Kun ajoin pyörällä tallille niin satoi ihan kaatamalla ja tietenkin olin itse ihan märkä.Ajattelin kun satoi,että en mene ratsastamaan,mutta sade loppui joten ratsastin Iineksen kentällä.Ratsastin noin 1 tunnin ja tein pohkeen väistöä,pysähdys laukasta ja pysähdyksestä laukka,voltteja ravissa ja että laukassa Iinekseltä tuli myös pikku pukki.Lehmiä oli myös karannut joten niitä jahdattiin Iineksen kanssa.
Otin ratsastuksen jälkeen Iineksen satulan ja suitsen pois ja riimu tilalle. Likaisimmat kohdat otin sienellä ja vedellä satulavyön kohdalta ja satulan alta.Sitten veinkin iineksen tarhaan.

tiistai 11. heinäkuuta 2017
TUTULLA MOIKKAAMASSA HEPPOJA JA MUITA ELÄIMIÄ
Moikka! Mites teille kuuluu mulle kuuluu tosi hyvää! Me oltii tossa lauantaina käymässä meidän tutuillla ja siinä samalla moikkasin Andyy , Inkkuu ja Geislii. Heillä oli myös pupuja , kanoja ja pässejä. Oisin saanu ratsastaa , mutta mulla ei ollu kypärää. Tästä ei tullu kyllä mitään pitkää , mutta toivotavasti se ei haittaa.
TÄSSÄ PARI KUVAA
x
torstai 29. kesäkuuta 2017
KUULUMISIA JA LEIRI ASIAA
moi mulla menee ihan hyvin ja niin poneillakin. hapsulla oli hieronta ja se teki tosi hyvää sille. iineksellä oon menny aika vähän mutta hapsu on tosi mukava nykyään ratsastaa kun meen sillä nykyään tosi usein, mutta se kehittää että meen eri poneilla . kenttäkin alkaa jo valmistua tallilla niin sitten ei tartte masstossa aina mennä, vaikka maastossa meneminen on tosi kivaa.
sitten leiriin. eli mul alkaa leiri 2.7 ja loppuu 6.7 . teen varmaanki jonku leiri videon tänne blogiin tai sit laitan yt julkiseks. leiriin on 2 päivää ja oon tosi innoissani siitä. ei mulla taida olla muuta joten moikka.

tässä pari kuvaa
tiistai 13. kesäkuuta 2017
MOIKKA!
moikka! oon kohta 12 vuotta oleva tyttö kaakkois-suomesta. harrastan ratsastusta ja sitä noin 3 vuotta. minä liikutan 2 ponia hapsua ja iinestä niistä voi mennä lukemaan etusivun kautta. olen lännenratsastaja eli hapsukin ja iines on lännenratsuja.länneratsastusta oon harrastanu syksyllä 1 vuoden. muuta mulla ei ollut joten moikka.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
MATCH SHOW
Moi! Hieman pitkästä aikaan taas on jäännyt tämä kirjoittaminen. Mutta asiaan -) oltiin 20.8 Anttilan hevoskasvattajien mätsäreissä ja meill...